Matka Yunnaniin, karkotettujen maahan (p)

Ja niin poistui yksinäinen Lopun Maan matkamies 28 toukokuuta Emein kaupungista monia kokemuksia rikkaampana. Kun lähti Helsingistä, 9 maaliskuuta, oli vielä talvi. Kaupunkilaiset värjöttelivät omissa kodeissaan mielessä vain yksi ainoa toivo: tulisipa kevät ja kesä. Ne jotka ulos rohkenivat, liukastelivat vain loskaisilla kaduilla, jotka oli reunustettu korkeilla ikävän harmailla lumikasoilla. Muistan kun matkustimme, minä ja muut turistit, rähjäisellä paikallisjunalla Pushkinin kaupunkiin voidaksemme vain luistella Katariinan palatsin puistossa ja lämmitellä palatsin kullanhohtoisissa kolkoissa saleissa. Vaikka Siperian Irkutskissa oli kevät vauhdissa, niin saapui matkalainen Kiinan rajalle 18. maaliskuuta hyytävässä kylmyydessä, jumalan pakastimessa. Autoihin oli liimattu muovinen toinen lasikerros teipeillä kiinni. Kun auton oma lämmityslaite ei kyennyt pitämään ikkunoita kirkkaina.

Pitkään oli matkannut. Joissakin paikoissa viipyi liian kauan (kuten Sanghaissa) joissakin taasen aivan liian lyhyeen (kuten Songpanissa tai Pekingissä). Kiirettä ei pitänyt. Miksi olisikaan, kun kaikilla aisteilla tunsi olevansa vapaa kulkemaan minne ikinä halusi ainoana rajoituksena raha ja viisumin kesto. Raha riitti kun eli säästäväisesti ja jälkimmäiselle ehdolle ei mitään voinut. Viisumi oli 90 päiväksi. Umpeutuu pian. Mitä tehdä? Matkustaisiko pohjoiseen ja sieltä laivalla Etelä- Koreaan ja edelleen Vladivostokiin. Junalla kotiin. Vaiko menisikö Hanoihin kuten olin niin suuriäänisesti luvannut? Matkustaisiko suoraan Vietnamiin vaiko Laosin kautta? Siinäpä on pulma.

Väsymys vaivasi. Oli nähnyt korkeita vuoria, pyhiä paikkoja, huikaisevia näkymiä, puistoja Pekingissä, Nanjingissa ja Hangzhoussa, Shanghain business maailman ja ikiaikaisia muistomerkkejä. Yhden paikan halusi vielä nähdä ja sitten pois. ChengDu:ssa oli yksi suomalainen tyttö kovin kehunut Yunnanin riisivainioita ja värikkäästi pukeutuneita Hani kansaa. Täältä pääsisi kätevästi Vietnamin rajalle yhdellä bussilla. Matka kulkisi Yuannanin pääkaupungin Kunmingin kautta. Tänne pääsisi yhdellä yöjunalla Emeistä. Kiinan maa on suuri ja matkat pitkiä.

Matkaopas, Lonely Planet, kovasti kehui Yunnanin maakuntaa. Niin ne kaikki matkaoppaat tekevät omista paikoista. Kukapa toimittaja olisi tylsässä ja ikävässä paikassa käynyt ja jos olisikin mennyt niin silloin olisi parempi olla kirjoittamatta riviäkään. Varmaan Yunnan olisi ollut hieno. Lännessä Dalin kaupungin liepeillä upea lumihuippuinen luonnonpuisto, vanhoja historiallisia temppeleitä siellä täällä, Shangri-lan vilkas elämä, kivimetsä ja vaikka mitä. Niihin en kuitenkaan vaivautunut matkustamaan.

Yunnanin maakunta on yksi Kiinan köyhimpiä. Bruttokansantuote on runsaat 2000 euroa vuodessa henkilöä kohti. Rajaseudulla köyhyys on kuristavaa ja käsin kosketeltavaa. Talot ja pihat ovat laskeutuneet monin paikoin oikeiden rysyrantojen tasolle. Kaikkea mahdollista romua ja roskaa varastoitu. Jos vaikka sattuisi tarvitsemaan kun uuteenkaan ei ole varaa. Täällä olisi Ilmari Kiannolla tai Joel Lehtosella paljon kuvattavaa ja kerrottavaa loiston kimalluksessa eläville eurooppalaisille. Muuten - on se kumma kun rajaseudut kaikkialla ovat harvaan asuttuja ja köyhiä. Niin oli kauan sitten Suomessakin, Virossa, Puolassa eteläisessä Yhdysvalloissa ja vaikka missä. Kun matkustaa Kiinan nähtävyyksiä katsomassa saa helposti pervon kuvan väestön hyvinvoinnista. Nähtävyyksiä on toki katsomassa paljon kiinalaisia, useimmiten varakkaampaa väestönosaa. Jos esimerkiksi 10 % ihmisillä on varaa matkustaa lomalle paikkoihin kuten Hangzhou, syödä ravintoloissa ja pukeutua muodikkaasti. Tekee tämä 10 % määrä jo 130 miljoonaa ihmistä. Jos siis Kiinassa on 500 lomakohdetta niin kuhunkin matkustaa vuodessa 260 tuhatta. Ja matkailijat ovat keskittyneet muutamaan juhla- ja lomapäivään. Helposti tästä saa perspektiivivirheen kansan todellisesta varallisuudesta. Turisteilta on helposti piilossa köyhät massat kuten sisäiset rekisteröimättömät maalta muuttaneet siirtolaiset. Eivätkä turistit juuri matkustane pieniin maaseutukaupunkeihin. Mitäpä niissä tekisivätkään kielitaidottomana.

Yunnanin maakunta on lähes viidenneksen Suomea suurempi eli 394 tuhatta neliökilometriä. Sitä asustaa 45.7 miljoonaa ihmistä. Vertailun vuoksi Saksan liittotasavalta on hieman pienempi (357 tuhatta neliökilometriä) ja asukkaita melkein puolet enemmän (runsaat 80 miljoonaa) ja bruttokansantuote peräti 15 kertainen per henkilö. Ja silti koko Euroopan yhteisö lähti pelastamaan saksalaisia (ja ranskalaisia) pankkeja etelä Euroopan tukipakettien muodossa. Jos ei olisi lähtenyt niin tästä olisi ollut seurauksena vain poliittinen katastrofi nykyisille vallanpitäjille kaikkialla Euroopasssa. Ja kansa olisi kärvistellyt puutteessa vähän aikaa mutta lopulta keksinyt kuitenkin hyvät keinot selviytymiseen.

Tähän Yi, Bai, Hani, Zhuang ja muiden kansojen asuttamaan alueeseen pakeni toisen maailmansodan aikaista pohjoista japanilaismiehitystä runsaasti Han ihmisiä. Väki joita koko Kiinassa on 92 prosenttia. Maakunnassa taasen Haneja on 64 prosenttia. Joten tarkkaavainen matkailija voi kuulla täällä monia, erityisesti Sino-Burmalaisia, kieliä. Tarkkaavainen antropologi voi nähdä täällä eri rotujen edustajia sekä kulttuuritutkijat erilaisia tapoja ja pukeutumistyylejä.

Yunnaniin nimikin on vanha. Han dynastian laajentuessa etelään valloitettiin myös suuria osia Yunnanista. Vuonna 109 (eaa) Yuannanin kuningaskuntakin siirtyi Han-valtakunan vasallivaltioksi. Koska hallintokeskus sijaitsi Yun vuoren eteläpuolella, alettiin aluetta kutsua Yunnaniksi (siis kirjaimellisesti ”Yun eteläpuolella”).

Yunnanin historia on monivaiheinen ja rikas. Täältä on löytynyt paleotsooisen kauden ihmisfossiili (Homo erectus) vuonna 1965. Tämän Yunnanin miehen iäksi on arveltu olevan lähes miljoona vuotta. Kun Ambomaalta lähtöisin oleva Homo Sapiens valloitti maailmaa pari sataa tuhatta vuotta sitten, siirtyi osa tietty kohti itää. Varmaan Homo Sapiens laumat ovat vuosituhansien kulkiessa vaeltaneet Yunnanin kautta itään noin sata tuhatta vuotta sitten.

300 luvulla (eaa) pääkaupungin Kunmingin liepeillä olevaa aluetta kutsuttiin Dianiksi. Tähän paikkaan saapui muuan kenraali Zhuang Qiao ja nimitti itsensä Dianin kunkaaksi. Vuonna 221 (eaa) kiinan keisari Qin Shi Huang yhdisti Kiinan ja laajensi valtaansa etelään mm. Yunnaniin ja hallisi alueitaan kuolemaansa saakka. Tämä surullinen kuolemantapaus tapahtui vuonna 210 (eaa). Koska maakunta oli kovin syrjäinen ja keskushallinto kovin hajanainen elettiin maakunnassa melko itsenäisesti. Vuonna 109 (jaa) keisari Wu oli kovin kiinnostunut hallitsemaan eteläistä silkkitietä Burmaan (Myanmariin) ja Intiaan. Hän kutsui tietä ”lounaiseksi barbaariseksi tieksi”. Läntistä aluetta hallitsi kuitenkin joukko keskenään nahistelevia heimoja. Vuonna 225 lähetettiin kolme retkikuntaan rauhoittamaan aluetta.

Kiinalla oli silloin ja usein myöhemmin yksi merkittävä poliittinen pulma eli aron ja pellon, paimentolaisten ja maanviljelijöiden välinen ristiriita. Pohjoiset paimentolaiset valloittivat suuria osia Kiinasta 300 luvulla (ensimmäistä kertaa). Yunnanin rauhallinen elo jäi koko lailla lyhytaikaiseksi kun vuonna 320 Cuanin pohjoisesta tullut paimentolaisklaani muutti Yunnanin ja julistivat itsensä alueen kuninkaiksi. Kauppa länteen kukoisti ja maanviljelys oli tuottoisaa. Vasta mongolimiehitys vuonna 1253 yhdisti alueen uudelleen voimakkaan keskushallinnon alle. Kiinan mongolimiehitystä kutsutaan Yuanin dynastiaksi, Tämä Pekingissä majapaikkaansa pitävä dynastia liitti maakuntaan osia myös pohjoisesta Burmasta. Vuonna 1368 Han kiinalaisten johtama Ming dynastia lopetti mongolimiehityksen. Siitä lähtien Yunnan on enemmän tai vähemmin ollut kiinteässä yhteydessä Kiinaan.

Koska syntymälahjaksi olen siunautunut luonteenlaaduksi hilpeäksi en voi olla mainitsematta Yunnan lähihistorian kolmea tapahtumaa nimittäin ns. muslimikapina, Ranskan hilpeät toimet ja lyhyeksi jäänyt kolmas indokiinan sota. Viimeksi mainittu mainitaan vain siksi, että olen luvannut pyhästi olla mainitsematta blogissani sanallakaan toisesta Indokiinan sodasta eli Amerikan Yhdysvaltojen harrastamasta hyödyttömästä ”search and destroy” strategiasta Vietnamissa eli sitä valitettavaa tapahtumaa, jota yleisesti kutsutaan Vietnamin sodaksi.

Panthay kapina

Quing dynastin hallinnon ja paikallisten muslimien Hui kansan väliset konfliktit kilpistyivät vuonna 1856 ns. muslimikapinaan. Nimitys on väärä sikäli kun kapinaan liittyi myös paljon muita uskontoja tunnustavia. Kapina ollut millään tavalla uskonnollinen luonteeltaan eikä johtunut millään tavalla siitä että islami olisi kytkeytynyt kapinaan. Parempi nimitys kapinalle on Panthay kapina. Nimitys johtuu siitä, että Burmaan paenneita kapinnallisia pidettiin Panthay ihmisinä eli Burmassa asuvina kiinalaisina muslimeina. Kapinaa kuten myös nykyistä Uiguuri liikehdintää on yritetty värittää etnisten ryhmien Hui ja Han (tai Uiguuri ja Han) kansojen välisenä ristiriitana. Väärin. Kapinaan liittyi myös monia muita etnisiä vähemmistöjä ja Han enemistön edustajia. Lisäksi myös kapinan vastustajiin Qing dynastian edustajiin liittyi myös monia muslimeja.

Kapina käynnistyi 1856 Qing-dynastian manchu virkamiesten käynnistämällä verilöylyllä Hui kansaa kohtaan. Verilöylyllä haluttiin hillitä hallintoon tyytymättömiä mellakoitsijoita. Erityisesti Hui ihmiset kokivat joutuneensa diskriminaation kohteeksi. Tapahtuma johti maakunnassa kansannousuun, johon osallistui useitakin eri etnisiä ryhmiä. Dalin kaupungissa perustettiin Kiinasta riippumaton itsenäinen kuningaskunta, jota johti mies nimeltä Du Wenxieu. Tämä ol Han kiinalainen jonka vanhemmat olivat kääntyneet muslimeiksi. Hänen ensisijaisena motiivina oli hävittää maakunnasta Qin manchu hallinto.

Dalista tuli kapinnallisten keskus jonne perustivat oman valtion nimeltä Pingnan Guo (tyynytetty eteläinen valtio). Itse asiassa valtio oli luonteeltaan sulttaanikunta ,jonka johtajana, sulttaanina, oli edellä mainittu Du Wenxieu alias Sulayman ibn Abd ar-Rahman. Tämä pukeutui kiinalaisittain ja vaati käytettäväksi arabian kieltä. Sulttaanikunnan huippukausi ajoittuu 1860 – 1868 väliseen aikaan. Tänä aikana kapinnalliset valloittivat tai tuhosivat nelisenkymmentä kaupunkia ja satakunta kylää. Useampaan otteeseen kapinnalliset valtasivat nykyisen pääkaupungin Kunmingin. Joskus kaupunkien valloittajat vaihtoivat puolta kun heille tarjottiin hyvä virka.

1868 jälkeen sulttaanin valta hiipui hiljakseen. Keisarillinen hallitus onnistui pikkuhiljaa vahvistamaan itseään. Kaupunki toisensa jälkeen siirtyi dynastian hallintaan. Qin dynastian joukot hyökkäsivät usein sulttaanikunnan pääkaupunkiin Daliin. Hyökkäyksissä merkittävä rooli oli ranskalaisilla hyvin koulutetuilla sotilasasiantuntijoilla ja heidän ylivoimainen kalustonsa. Sekä Yunnan että Vietnam oli jo silloin ranskalaiselle imperialismille elintärkeä.

1872 keisarilliset joukot piirittivät pääkaupunkia Dalia. Sulttaani havaitsi joutuneensa kiikkiin vangiksi kaupungissaan. Mitä tämä tkee? Lähettää ottopoikansa Englantiin pyytämään apua loppuvuodesta 1872. Ottopoika tapasikin kuningatar Viktorian, mutta tämä kohteliaasti ja päättäväisesti kieltäytyi auttamasta ja puuttumasta sotilaallisesti Pekingiä vastaan. Avun hakeminen tapahtui myös liian myöhään. 26 joulukkuta 1872 päättyi sulttanikunnan historia ja Sulayman päätti tappaa itsensä. Ei kuitenkaan tässä onnistunut kun oli liian päihtynyt oopiumista. Keisarilliset joukot teloittivat hänet, leikkasivat pään irti ja upottivat hunajaan. Hunajainen pää lähetettiin Pekingiin voiton merkiksi.

Tämän jälkeen alkoi mittakaavassa verraton kapinnallisten teurastus. On laskettu, että kapina vaati runsaan miljoonan ihmisen hengen. Kiinassa kaikki on suurta paitsi ihmiset varreltaan. Vielä vuosia kapinan kukistumisen jälkeen vainottiin Hui kansaa laajalti. Huomattava määrä pakeni Burman puolelle, jonne perustivat kaupungin Panglong. Keisarillisen joukkojen voittoon ja verilöylyn massiivisuuteen oli yhtenä syynä muslimi kenraali nimeltä Ma Julung. Tämä oli aluksi kapinnallinen mutta kääntyi myöhemmin keisarillisten joukkojen puoleen. Hän avusti suuresti entisten toveriensa, kapinnallisten, kukistamisessa. Palkkioksi hän nousi provinssin merkittävämmäksi sotilashenkilöksi. Koska siihen aikaan sotilashenkilöt, sotaloordeina, hallitsivat maakuntia melkein kuninkaan lailla hänestä tuli eräänlainen, vallaltaan verraton, varakeisari alueelle.

Ranska Yunnannissa

Ranskalaiset avustivat sulttaanikunnan kukistamisessa. Ranskalaisilla oli tietty elintärkeät edut alueella. Erityisen tärkeitä Yunnaniin tina- ja kuparikaivokset. Toiseksi Ranskan halusi Vietnamin alusmaakseen ja pohjoisten alueiden rauhoittaminen oli sille myös ensiarvoisen tärkeää vaikka myöhemmin käytiin Ranskan ja Kiinan välillä ns. Tonkinin sota (elokuu 1884 – toukokuu 1885). Tässä oli kuitenkin kysymys Pohjois-Vietnamin hallitsemisesta ja reitistä Hanoista Yunnaniin.

Hyvin kuvaavaa Ranskan imperialismin luonteesta oli Hanoi-Kunming radan rakentaminen. Ranska hamusi Yunnin sinkkiä, tinaa, lyijiä, kuparia ja riisiä. Ongelmana oli vain näiden raaka-aineiden rahtaaminen Vietnamiin ja sieltä edelleen Ranskaan. Ranska rahoitti junaradan Hanoista Kunmingiin. Rautatie rakennettiin useammassa osassa 1898 - 1910. Englanti myös halusi liittyä rataan suunnittelemalla oman ratansa Burmasta Kunmingiin 1930. Hanke kuitenkin keskeytyi toisen maailmansodan sytyttyä. Ranskalaisen radan rakentaminen oli erittäin vaikea urakka. Malaria ja muut kulkutaudit vaivasivat, työskentelyolosuhteet olivat surkeat. Rataa oli rakentamassa 60 000 työntekijää, kuleja, joista 12 000 – 40 000 kuoli. Nämä värvättiin kidnappaamalla, väärillä lupauksilla ja osa oli mielivaltaisen oikeudenkäynnin määräämiä rangaistussiirtolaisia. Kun työntekijät kieltäytyivät jatkamasta vastasi Ranska lähettämällä aseita ja sotilaita rankaisemaan lakkolaisia eli siististi sanottuna lakkolaisia teloitettiin surutta. Rautatiestä tuli sekä kiinalaisille että vietnamilaisille pahuuden ja terrorin symboli. Jos Stalin pystyi näännyttämään venäläisiä pakkotyöllä niin ei ranskalaiset olleet yhtään huonompia tässä kyseenalaisessa harrastuksessa. Näin ranskalainen sivistyksen valo levisi pitkin Kaakkois-Aasiaa. - Kun rata valmistui monet korkeat ranskalaiset paikalliset virkamiehet haaveilivat Yunnanin liitämisestä Vietnamiin ja Ranskan alusmaaksi. Rata tarjosi oivan keinon sotilasoperaatioille. Onneksi Pariisissa pantiin jäitä hattuun ja ensimmäinen maailman sota poisti haaveet ikään kuin luonnostaan.

Ranskan kiinnostus Yunnanista oli eduksi paikalliselle oopiumi viljelijöille. Maakunnassa tuotettiin englantilaisten suureksi harmiksi runsaasti oopiumia, josta puolet meni Kiinan sisäiseen käyttöön ja puolet rahdattiin ulkomaille erityisesti Vietnamin kautta. Englantilaisille oli tietty harmillista, että oopiumia tuotettiin itse Kiinassakin, kun nämä halusivat rahdata Intian oopiumia Kiinaan ja näin hallita oopiumi kauppaa. Oopiumi oli alueella puolilaillista: Qin-dynastian keisarinvalta kielsi aineen kokonaan, mutta paikalliset virkamiehet ja armeija sai melkoiset tulot oopiumista. Oopiumilla rahoitettiin Panthay kapinan tuhot. Englantilaiset eivät voineet puuttua kauppaan muuten kuin poliittisesti ja hallinnollisesti. Sotilaallinen interventio olisi helposti johtanut kriisiin Ranskan kanssa (yleensä alusmaista emämaat eivät käyneet keskenään sotia). Oopiumi tuotettiin usean miljoonan ihmisen vuotuiseen tarpeeseen, moninkertainen määrä mitä englantilaiset laivasivat Intiasta. - Yunnanin oopiumista piti kirjoittamaan hieman pidemmiltäkin, mutta blogi olisi vain paisunut paisumistaan. Kiinnostuneet voinevat hankkia Alan Baumlerin erinomaisen kirjan The Chinese and Opium Under the Republic: Worse Than Floods and Wild Beasts (Suny press 2007)

Kiinan historiaa lukiessa saa helposti sellaisen vaikutelman, että Ranska, Englanti, Venäjä ja Japani huseerasivat maassa miten mielivät, keisarin katsoessa lähes voimattomana sivusta. Kuvaavaa on ehkä Venäjä Japanin sodan syyt: Japani halusi liittää Korean vaikutuspiiriinsä ja vastalahjaksi se hyväksyi Venäjän dominanssin Manchuriassa (alueella joka kuului Kiinalle). Seikat eivät sopineet Venäjälle ja sota syttyi. Kaikkien suureksi hämmästykseksi Venäjä hävisi, luikki häntä koipien välissä takaisin kotiin Pietariin. - Ehkäpä keisarin voimattomuuden  syynä oli se että hänellä ei ollut omaa armeijaa, vaan armeijat olivat maakuntakohtaisia. Paikallisarmeijoiden johtajat, sotalordit, käyttivät myös estotta poliittista valtaa. Toki paikallisarmeijat olivat lojaaleja keisarille. Toinen  mahdollinen syy oli se, että keisarin väitetään olleen kotiarestissa kielletyssä kaupungissa. Virkamieskunta oli myös erittäin korruptoitunut. Joten eipä ollut ihme, että 1911 keisarinvalta kukistettiin ja tilalle astui Kiinan tasavalta. Täällä taasen entinen korruptoitunut meno jatkui lähes samanlaisena. Lopulta potin keräsi muuan Mao Zedong ja kansan vapautusarmeija.

Kolmas Indokiinan sota

Vietnamin, indokiinan, sodissa ehkä erikoisin tapahtuma oli ns. kolmas indokiinan sota eli Kiinan ja Vietnamin välinen sota. Kuten myöhemmin selviää, niin Kiina itse asiassa teki sen mitä amerikkalaiset kovasti olisivat halunneet mutteivät omaa typeryyttään pystyneet. Sota liittyy Yunnanin sikäli kun Vietnam on Yunnanin rajavaltio, jonka kautta kaikki liikenne tapahtui. Sotaa sanotaan kolmanneksi erotuksena kahdesta muusta.


Ensimmäinen indokiinan sota käynnistyi 19 joulukuuta 1946 ja päättyi 1 elokuutta 1954. Sota käytiin Ranskan ja Ho Chi Minhin johtaman kansallisarmeijan (Viet Minh) välillä. Japanilaisten poistuttua alueelta toisen maailmansodan jälkeen katsoi Ranska entisen alusmaansa kuuluvan sille kun taas vietnamilaiset katsoivat, sangen luonnollisesti, alueen olevan oma. Ho Chi Minh oli muodostanut itsenäisen hallituksen Vietnamille. Mutta maata uhkasi pohjoisesta Chiang Kaishekin kiinalaiset joukot. Peläten, ehkä aiheettomasti, Kiinan hegemoniapyrkimyksiä, pyrki Ho Chi Minh sopimukseen: Hän olisi ollut valmis sallimaan ranskalaisten joukkojen väliaikaisen olemassaolon jos Kiina karkotetaan. Hänen on todettu sanoneen: "On parempi haistella pari vuotta ranskalaisten paskaa kuin syödä tuhannen vuotta kiinalaisten paskaa".  Ho Chi Minh pyrki siihen että ranskalaiset olisivat sittemmin tunnustaneet Vietnamin. Tämä tunnustaminen ei kelvannut ranskalaisille vaan konfliktin kärjistyessä syntyi laajamittainen sota. Ranskalaisten toimet olivat tässä sodassa monesti kovin raakoja, kas kun ainoa asia mitä olivat oppineet saksalaismiehityksestä oli se miten kidutus pitää tehdä. Jean Paul Sartre kutsui sotaa likaiseksi sodaksi.

Sodan päättämisestä sovittiin Geneven konferenssiin 21 heinäkuuta 1954. Maa jaettiin kahtia. Etelä-Vietnamiin oli sovittu järjestettäväksi vaalit maan yhdistämisestä. Vaaleja ei koskaan pidetty, joka johti Etelä-Vietnamissa uuteen sotaan 1959. Tällä kertaa yhdysvaltojen puuttumiseen. Amerikkalaiset omassa sotapropagandassaan ilmoitti puolustavansa vapaata maailmaa kommunistista diktatuuria ja hirmuhallintoa vastaan ja plääh, plääh, plääh. Tosiasiassa sota oli kylmän sodan jatkumoa, jossa oli ensisijaisesti kyse huolesta Neuvostoliiton vaikutusvallan kasvusta Kaakkois-Aasiassa. Maailman status quosta, suurimmasta herrasta herrojen paikalla. Toinen indokiinan sota laajeni Laosiin ja Kambodžaan. Amerikkalaisten suora sotilaallinen puuttuminen alueella päättyi 15 elokuuta 1973. Tämän jälkeen amerikkalaiset vielä toimittivat kalustoa ja taloudellista tukea Etelä-Vietnamin nukkehallitukselle. Sodan katsotaan päättyneen Saigonin valloitukseen toukokuussa 1975. Seuraavana vuonna yhdistyivät Etelä- ja Pohjois-Vietnam. Sota vaati suunnattomia ihmisuhreja Vietnamilaisia (sotilaita ja siviilejä) 800 000 – 2 miljoonaa, 200 – 300 tuhatta kambodžalaista, 20 – 30 tuhatta Laosin kansalaista ja 58 220 (303 644 loukkaantunutta) amerikkalaista. Täysin turhaan. Melkoinen hinta yhdestä pitämättömästä vaalista yhdessä rutiköyhässä kehitysmaassa.

Kolmannen indokiinan sodan juuret ulottuvat kauas 50 luvulle. Kiinan ja Neuvostoliiton väliseen välirikkoon. Välirikon siemenet kylvettiin 1956 kun Hrutsev piti salaisen puheensa, jossa suomittiin Stalinin hirmutekoja. Mao Zedong otti tästä vähän nokkiinsa. Hieman arveli kirittikin kohdistuvan myös häneen. Maon mielestä puhe oli virhe. Myöhemmin asteittain välit viilenivät lähes vihamieleisiksi ja useiksi pieniksi rajakahakoiksi pitkin Kiinan ja Neuvostoliiton välistä rajaa.

Monien vaiheiden jälkeen perustettiin 1976 Pol Potin johtama ja Puna-Khmerien hallitsema lyhytaikainen demokraattinen Kambodža. Maa oli Kiinan suuri ystävä. Jos kulttuurivallankumous oli Kiinassa verinen, niin Puna-Khmerit panivat kyllä maassa vielä paremmaksi vai pitäisikö sanomaan verenpunaisemmaksi. Nimittäin neljännes kansasta kuoli valtion loppuun eli vuoteen 1979 mennessä. Kambodžan Puna-Khmerit olivat vielä Amerikan invaasion aikana Vietnamin sissien ystäviä. Kambodžan puolella säilytettiin runsaasti sotatarvikkeita, joita siirrettiin salaa pitkin ja poikin Etelä-Vietnamia sissien käyttöön. Kiinalaismielisen Pol Potin noustua valtaan suhteet muuttuivat. Puna-Khmerit pelkäsivät Vietnamin laajentavan valtaansa myös Kambodžaan. Epäluuloon oli kyllä historialliset syyt, koska Kambodža oli ennen Ranskan tuloa Vietnamiin jonkinlainen alusmaa Vietnamille. Kambodžan puolelta tehtiin pieniä rajaloukkauksia Vietnamiin vuosien 1975 ja 1977 välisenä aikana, kuten Phu Quock saareen valtaus 1975. Virallisesti kyllä käytiin neuvotteluita ja näytettiin hyvää naamaa, mutta kulissien takana Pol Potin hallitus oli melko hapan Vietnamille. 30 toukokuuta 1977 hyökkäsi Kambodža taasen Vietnamiin. Lopulta Vietnamin mitta tuli täyteen ja se hyökkäsi maahan 25 Joulukuuta 1978 kukistaakseen Puna-Khmerien vallan. Parissa viikossa Kambodža oli vallattu 150 000 miehen voimin. Kansainvälisen painostuksen seurauksena Vietnam vetäytyi maasta vasta vuonna1989.

Miten asia nähtiin Kiinassa? Neuvostoliiton liittolainen miehitti kiinalaisten liittolaisen. Kiina ymmärsi Neuvostoliiton pyrkivän laajentamaan valtaansa Indokiinassa, seuraavana askeleena ehkäpä Laos ja Burma. Kieltämättä hieman tukalaa kiinalaisille. Pohjoisessa on Neuvostoliitto, etelässä on Neuvostoliitto ja Neuvostoliitto on siellä sun täällä. 17 helmkuuta 1979 Kiinalaiset vyöryivät Yunnanin maakunnasta 250 000 miehen voimin ja 200 tankilla Vietnamiin 26 paikasta. Joukot etenivät noin 20 - 40 kilometrin matkan Vietnamin puolelle. Saman aikaisesti pohjoiselle Siperian vastaiselle rajalle siirrettiin 1.5 miljoonaa kiinalaista sotilasta aivan rajan tuntumaan. Voi voi Blagoveshchenskin asukkaita. Nämä menettivät yöunet kun jättiläismäisistä kaiuttimista huudettiin iskulauseita yötä päivää Neukkujen puolelle.

Kansainvälisessä propagandassa kiinalaiset selittivät haluavansa puolustaa Vietnamissa olevien etnisien kiinalaisten oikeuksia. On se vain kumma kun aina kriisin puhjetessa muistetaan rajaseutujen asukkaista ja niiden etuja. Japani puolusti Shanghain japanilaisia hyökkäämällä Kiinaan, saksalaiset miehittivät Puolan Itä-Preussin saksalaisperäisten asukkaiden puolustamiseksi, Kaarle XII:lle oli yhtäkkiä Inkerin maan suomalaiset maailman tärkein väestönosa jne.

Sodan tärkein viesti oli kuitenkin halu muistuttaa Neuvostoliittoa pysymään poissa Kaakkois-Aasiasta. Moskovassa viesti ymmärrettiin selvästi. Maa ei puuttunut millään tavalla konfliktiin. Varmaan ymmärrettiin puuttumisen johtavan helposti sotaan Kiinan kanssa. Tämä taasen saattaisi johtaa kolmanteen maailmansotaan kun Yhdysvallat mieluusti olisi toimittanut kalustoa ja rahaa Kiinalle. Neuvostoliitto ei myöskään myöhemmin esittänyt mitään aktiivista roolia alueella. Kiinan toimet varmaan otettiin Pentagonissa ilolla vastaan. Kas kun Kiina teki sen mitä amerikkalaiset halusivat interventiollaan: Neuvostoliiton vaikutusvallan minimoiminen Kaakois-Aasiassa. 12 vuotta myöhemmin tämäkin pulma hävisi luonnostaan kun Neuvostoliitto kuoli elokuussa 1991. Toisaalta herää myös kysymys siitä halusiko Kiina tällä tempulla avata suhteet ulkomaailmaan, erityisesti Yhdysvaltoihin. Kiinalla kun oli hirveä tarve saada ulkomaista pääomaa oman köyhyyden poistamiseksi ja poliittisen eristäytyneisyyden hävittämiseksi. Kuka tämänkin tietää. Joka tapauksessa on varmaa, että Deng Xiaoping matkusti Yhdysvaltoihin tammikuun 28 päivänä ja palasi helmikkuun 5 vuonna 1979. 12 päivää ennen hyökkäystä Vietnamiin. Tuskin kävi vain hymyilemässä, kuten lehdistötiedotteissa näkyy.

Sota kesti 17 päivää, kuitenkin vetäytymisessä aiheutettiin vielä paljon vahinkoa. Virallisesti sota päättyi 16 maaliskuuta 27 päivää alkamisensa jälkeen. Kumpikin osapuoli julisti voittaneensa sodan. Sota vaati Kiinan puolelta 26 000 kuolonuhria ja Vietnamin puolta n. 10 000 sotilaan kuoleman ja 10 000 ristituleen joutunutta siviiliä. Melkoinen määrä ihmisiä vain siksi, että yksi valtio halusi muistuttaa toista valtiota pitämään näppinsä irti. Kiina vetäytyi pois todeten lakonisesti, että Vietnamilaisia oli rangaistu riittävästi. Sodalla ei ollut mitään vaikutusta Hanoin Kambodžan politiikkaan. Ehkäpä Kambodžan politiikka ei ollutkaan sodan syynä, vaikka niin yleisesti uskotaankin. Ehkäpä Kiina pesi kommunismin kasvojaan amerikkalaisen pääoman edessä ja näin sai kaipaamiaan dollareita, joita taasen oli jäänyt yli toisen Indokiinan sodan päätyttyä. Kukaties.